Hautakiven hoito- ja puhdistusohje

Hautakivet valmistetaan suomalaisista graniiteista, joiden puhdistus on vaivatonta. Hautakivien säännöllisellä hoidolla ja puhdistuksella poistetaan ruohosilpun, hiekka- ja siitepölyn, sammalen ja steariinin aiheuttamat tahrat.

KYNTTILÖITÄ ei kannata sijoittaa kovin lähelle kiveä, sillä steariini on hankala irrottaa kivestä. Kynttiläaukollisissa hautakivissä ja lyhtykivissä saa käyttää vain öljykynttilöitä. Jos kynttilöistä on kuitenkin tullut rasvatahroja, voidaan ne poistaa puhdistetulla bensiinillä. Tällöin on käsiteltävä koko pinta niin ettei värieroja synny. Lyhtyjen lasi voidaan puhdistaa vedellä ja miedolla pesuaineella. Pinttynyt noki voidaan poistaa keraamisten liesien puhdistukseen tarkoitetulla puhdistusaineella.

KULLATUT KAIVERRUSPINNAT pitää puhdistaa erittäin varovasti; ei harjaamalla vaan esimerkiksi liinalla. Ensimmäisenä vuonna kultauksia ei suositella puhdistettavaksi. Painepesuria ei saa koskaan käyttää kullattuihin ja maalattuihin pintoihin.

KIILLOTETTU PINTA on tiivis eikä ime likaa syvälle huokosiin. Pinnalle kertynyt lika on helppo poistaa vedellä ja liinalla. Puhdistuksessa voi käyttää myös laimeaa pesuaineliuosta. Pinttyneempään likaan voi käyttää talousspriitä tai puhdistettua bensiiniä. Käsitelty pinta on huuhdeltava huolellisesti.

MATTAHIOTTU PINTA imee helpommin likaa kuin kiillotettu pinta. Puhdistus tapahtuu samoin kuin kiillotetun pinnan puhdistus.

SAHATUT, HIEKKAPUHALLETUT pinnat puhdistetaan vedellä ja harjalla. Tummuneiden pintojen puhdistukseen voidaan käyttää heikosti emäksistä mäntysuopaa tai muuta vastaavaa, luontoystävällistä pesuainetta. Hakatulle pinnalle kertyy ajan mittaan sammalta, jonka poistamiseen voi käyttää teräsharjaa. Teräsharjan käytön jälkeen pinta on aina huuhdeltava ruosteen muodostumisen ehkäisemiseksi. Varminta on käyttää ruostumattomasta teräksestä valmistettua harjaa.

KÄYTETTÄESSÄ PESUAINEITA on oltava varovainen. Varsinkaan kiillotetuille kivipinnoille ei saa käyttää vahvasti happamia (pH alle 2) tai emäksisiä (pH yli 11) pesuaineita. Kivipinnoille sopivat neutraalit ja miedot pesuaineet. Käytettävien pesuaineiden pH-arvo kannattaa tarkastaa aina ennen käyttöä. Graniitti kestää hyvin neutraaleja (pH 6-8), heikosti emäksisiä (pH 8-10) ja heikosti happamia (pH 4-6) pesuaineita.

Lähde: https://kivi.info/hautakivet/hautakivien-puhdistus/